This content is available only in Finnish.

Flowa podcastin kolmannessa episodissa studioisäntä Ari-Pekka Lappi (@ilmirajat) haastaa Antti Kirjavaista (@anttiki), Tero Kadeniusta (@pisketti) ja Juha Heimosta (@evilbubu) aiheella avoin palkkapolitiikka.

Pitäisikö palkkojen olla avointa tietoa kaikille vai onko parempi, että vain yrityksen johto tietää, mitä kenellekin maksetaan? Miten hanskata mahdollinen kateus ja paha mieli, jonka tieto siitä, että kaveri sermin takana ansaitsee satasen enemmän, jos palkat ovat yrityksen sisällä julkista tietoa? Entä kumpi on tärkeämpää: mukava, pastellin värein ja kukkakuvioin koristeltu ilmapiiri vai avoimuus?

Seuraa tiivistelmä keskustelusta viittetiedoilla varustettuna ja allekirjoittaneen kommenteilla kuorrutettuna:

Keskustelu alkaa pohdinnalla kohtuudesta ja reiluudesta. Tiputtelen alussa olevan monologini aikana joitakin vähemmän tunnettuja filosofisia käsitteitä ja tieteellisiä teorioita. Avaan tässä hieman paria niistä. Ensimmäinen eli ‘subjektivismi’ on ajattelumalli, jossa subjektin kokemus toimii kaiken mittana. Subjektivismista on useita suuntauksia ja osa on äärimmäisen relativistisuutensa takia varsin huteralla pohjalla. Tässä viittaan fysikalistiseen muotoon subjektivismista: ihminen on merkittävin osin hormoniensa ja neurofysiologiansa armoilla. Organisaatioiden johtamisen ja avoimen keskustelun kannalta on hyödyllistä ottaa tietyt neurofysiologiset perustarpeet ja niihin liittyvä tunteet annettuna, ja rakentaa looginen argumentti näin tarpeiden ja tunteiden perustella sen sijaan, että perustaisi näkemykset abstrakteille varmuuksille ja tosiasioille. Esitän tässä, että reiluus on pohjimmiltaan psykologinen tarve - siis ensijaisesti ei abstrakti moraalifilosofinen käsite vaan kovakoodattu meidän jokaisen aivoihin. Tässä viittaan SCARF-malliin, jossa yksi yksilön perustarpeista on reiluus.¹ Tämä oli toinen hieman hankalammin tunnistettavissa oleva viittaus.

Keskustelussa reiluudesta ja kohtuudesta lähtökohta on se, että jokainen kokee reiluuden ja kohtuuden hieman eritavalla ja mitään absoluuttista totuutta ei niistä ole olemassa. Siitä huolimatta pitää kyetä yhdessä päättämään mikä on riittävän reilua. Usein riittävän reilu jää pelkäksi kauniiksi tavoitteksi. ja keskustelujen lopputuloksena on sanelureiluus. Sanelureiluus saattaa olla hyvinkin kaukana siitä mitä yksilö kokee reiluksi.

Tämän jälkeen keskustelemme siitä, miksi palkat ovat yleisesti ottaen salattuja. Mitä haasteita firman sisäisesti julkisiin palkkoihin liittyy? Tästä keskustelu etenee pohdintaan siitä, mitä hyötyä avoimista palkoista voisi olla. Keskeisimmäksi välittömäksi hyödyiksi nouseen se, että avoin ja rehellinen palkkapolitiikka todennäköisesti kannustaa korjaamaan epäkohdat enemmin kuin siivoamaan ne maton alle odottamaan sitä hetkeä, että matto ei enää sovellus matoksi vaan toimii sisätilakumpareikkona, joka kierretään kaukaa. Keskeisin hyöty on kuitenkin epäsuora: nimittäin se, että yhä useampi pystyy ja todennäköisesti myös haluaa ottaa vastuuta firman taloudellisesta menestymisestä.

Lopustakin, puhuttaessa palkoista on mahdoton ohittaa kysymystä firman taloudellisesta menestymisestä. Tämä on kaikille tietotyötä tekeville varsin selvää ja ilmeistä. Jos palkat ovat salattuja ja vain johdon tiedossa, niin vain johto pystyy ottamaan vastuun firman taloudellisesta menestymisestä. Tämä ei suinkaan tarkoita, etteikö myös muita kiinnostaisi taloudellinen menestys - tai etteikö heillä voisi olla ideoita, kuinka varmistaa, että firma menestyy ja tekee tulosta. Argumentti on se, että jos tietoa päätösten tekemiseen ja osallistumiseen ei anneta riittävästi, niin taloudellisen vastuun delegointi on mahdollista vain osin ja vastuullisuuteen motivointi huomattavan vaikeaa.²

Se mitä podcastistä tällä kertaa rajautui osin pois oli keskustelu siitä, että olisi hyvä jos palkkoissa olisi hieman joustoa firman taloudellisen tilanteen mukaan. Kuitenkin niin kauan kun työntekijältä salataan keskeisiä tietoja taloudesta, työntekijän on viisainta ja kaivautua oman edun suojaamisen poteroon. Salatut palkat ovat siten omiaan vahvistamaan vastakkain asettelua työnantajan ja työntekijän välillä.

Debaatin toisen puoliskon aikana keskustelimme siitä, millä perusteella työntekijät ja organisaation jäsenet ovat valmiita hyväksymään palkkojen epätasaisuuden, jos palkat ovat täysin avoimia. Lopputulema tästä keskustelusta lienee se, että reilun kompromissin kannalta olennaisinta on, että tapa ja mekanismi, jolla palkoista sovitaan yhdessä, on kaikkien mielestä reilu ja tasapuolinen. Toinen tähän liittyvä kiinnostava näkökohta, joka nousi esiin aivan keskustelun loppupuolella oli se, että kun tällä tavalla avoimesti keskustellaan palkkatasosta on hyvä pitää erillään reilu palkka tehdystä työstä ja toisaalta motivoiva palkka. Palkka ei kuulu parhaiden motivaatiotekijöiden joukkoon.³ Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö palkan taso olisi ihmisille erittäin tärkeä asia: se on sitä kuitenkin ennen kaikkea siksi, että tehdystä työstä ja annetusta työpanoksesta on reilua maksaa kelpo korvaus ja vasta toissijaisesti siksi, että maksettu kompensaatio motivoi tekemään työn - ja tekemään sen hyvin. Reiluus on moninverroin keskeisempi näkökohta palkkatasosta keskustellesta kuin motivaatio.

Ari-Pekka Lappi on hybridi-filosofi-insinööri. Hänellä on yli 10 vuotta kokemusta sovelluskehityksestä monessa eri roolissa, erityisesti kehittäjänä, scrum masterina, ratkaisuarkkitehtina.

• Kirjoittaja
• @ilmirajat
• LinkedIn
• Haastattelu